On vaikeaa  tavallisen duunarin  vetää raja välillä fakta – fiktio. Totta vai mielikuvitusta.
Suomen sotavoimien ylipäällikkö Marsalkka Mannerheimikään ei ollut oikein perillä kumpi on kumpaa miksi hän sanoikin Mikkelissä  keväällä 1944, että puheet Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä on ”puuta-heinää”. Näin on aikakirjoihin kirjoitettu ja faktana todistettu.  Oli kuitenkin  tuuria, että hänellä oli kenraali, joka todellisuudessa johti sodankäyntiä ja eroitti puuta heinästä mikä on totta ja mikä on mielikuvitusta eli tiesi mikä on faktaa ja mikä fiktiota. 

Marski "johti"
Marski johti sotaa - päämajan majoitusmestari, Kenraalimajuri  Airo johti sotatoimia.  Mutta, on muistettava, että sotatoimia johtaessaan  Airo oli esittelijä ja marski teki lopulliset päätökset.
Marski oli itsetietoinen
erra, helposti tuli häneltä;  ”Kuinka uskallatte arvostella minun päätöksiä?”.
Airo oli päämajan kenraaleista ainoa, joka uskalsi sanoa mielipiteensä Marskille.

Keväällä 1944 miehiä laskettiin  maatöihin  kotirintamalle, miehistölle myönnettiin lomia vaikka olisi pitänyt rakentaa ja vahvistaa puolustuslinjoja.  Päällystö makaili auringonotossa Viipurinlahden hiekkarannoilla huolimatta siitä, että ryssä valmisteli suurhyökkäystä ”rajan” takana.
Airolla ja Marskilla oli  mielipide eroja kuinka sotaa tulisi johtaa. Tämän vuoksi Airo pyysi eroa tehtävästään päämajassa ja pyysi siirtoa sotatoimiyhtymään.

Joomiehet pois
Marski eväsi Airon eron pyynnön sanoen,  "kuka sitten ottaisi tehtävän vastaan jos Airo siirtyisi toiseen rehtävään",  johon Airo vastasi;  ”onhan marskilla kenraaleita esimerkiksi  esikunnan komentaja kenraaliluutnantti Erik Heinrichs”,    Marskilta tuli nopeasti vastaus; ”Mitä minä teen kenraalilla, joka aina on samaa mieltä kuin minäkin?”.  Marski ei suosinut ”joomiehiä”.

Marski arvosti Airoa loistavana taktikkona, optimistina, älykkäänä ja järkkymättömän rauhallisena. Airo lanseerasi klassillisen puheenparren; ”ei hätä ole tämän näköinen”.

Rytinä
Kun rytinä alkoi kannaksella  kesäkuussa 1944 Ryssällä oli  järjestäytymätön  suomalaispuolustus vastassaan.  Hyökkäyskilpajuoksu saatiin pysähtymään  vasta Tali-Ihantalassa missä se muutui suurtaistelun jälkeen suureksi puolustusvoitoksi. Tällä puolustusvoitolla pelastettiin Suomen itsenäisyys ja itsepäätäntävalta.

Suomen armeija taisteli ja näytti sisunsa, Hakkapeliitta-henkensä ja pysäytti ylivoimaisen vihollisen huolimatta siitä, että Suomen armeija oli loppuunajettu. Tätä ei olisi pystynyt tekemään kukaan muu kuin suomalainen mies  ja armeija, jonka johto  oli suomalainen.

 
Pyykinpesu
Toista oli 1809 Suomen sodassa.    Ruotsin kunkku  johti sotaa ja päällystö oli ruotsalaisia kuinkas muuten. Kuinka kävikään, turpiin tuli.  Riikinruotsalaiset juoksivat pää veressä aina Kalixälvenille asti, finnit jätettiin jälkipyykinpesuun venäläisten kanssa.

 Näin jälkeenpäin kun fakta on käsissä voi todeta, että Suomi säilytti itsenäisyytensä silloinkin, huolimatta siitä että ”turpiin” tuli. Onni onnettomuudessa oli, että  ruotsalainen sai eniten turpiinsa.

  Ei varmasti ole yhtään vastaväittämää miten olisi käynyt, jos ruotsalaiset olisi voittaneet Suomen sodan 1809.

Siirtomaa
Suomi olisi vielä tänäkin päivänä Ruotsin siirtomaana, ilman omaa kieltä, toisen luokan kansalaisena omassa maassaan. Koko Suomi olisi kuin Ahvenanmaa:  ruotsinkieliset olisivat ylimystönä, rantahurrit olisi kuin paise finnin perselihassa imien suomalaiselta veronmaksajalta erikoisetuisuuksiensa rahoittajaa.
Olisi olemassa toinenkin vaihtoehto joka olisi ollut vieläkin pahempi. 
Jos Ruotsi olisi voittanut Suomen sodan 1809 ja Suomi olisi ollut Ruotsin  yhtenä maakuntana toisen maailmansodan aikana, niin tänä päivänä Suomi olisi Otto Ville Kuusisen perustaman Terijoen hallituksen alainen Liittotasavalta.

Stalin
Ruotsi olisi varmasti luovuttanut Suomen ilman miekan lyöntiä Neuvostoliitolle, koska Stalin olisi sitä  vaatinut suojatakseen Leningradin puolustuksen. 
Olisimme tänäkin päivänä Venäjän vallan alaisina.  Venäjä antoi Balttian maille itsenäisyytensä samoin Unkarille ja muille Varsovan-liiton maille, mutta Suomi ei olisi koskaan sitä saanut meidän geografisen asemamme vuoksi.
Väittämäni on faktaa.  Jokainen lukutaitoinen luki, näki ja kuuli mitä kaksinaamaista peliä Ruotsin isä aurinkoinen ja suuri demari Per Albin Hansson 1932-46,  Ruotsin kuningashuone ja Wallenberg pelasivat liittoutuneiden kontra Hitlerin välillä. 

 Balanspolitik
Hansson ja kumppanit harrastivat nk. ”En svensk balanspolitik”, aidolla ruotsilla ”rövslickeri”. Ruotsi ja Wallenberg  myivät kuulalaakereita ja  malmia sekä avasi rautatiensä Hitlerin natsiarmeijalle.  Vastapalveluksi Ruotsi sai natsien varastamia  juutalaisomisteisia   kultaomaisuuksia, jotka vielä tänäkin päivänä makaavat jossakin ruotsalaisessa pankkiholvissa palauttamatta oikeille omistajilleen. Tämä on faktaa ei fiktiota. 
Ruotsin apu Suomelle  talvisodan ja jatkosodan aikana oli vähäistä. Apu oli yksinomaan vapaaehtoisten ruotsalaisten ”joukkojen” ja siviilien antama materiaalinen apu.  Ruotsin valtio ja Hansson harrastivat vain maailmankuulua ”balanspolitik”.  Politiikka ei sallinut antaa sotilaallista apua, kun pieni Suomi taisteli olemattomilla resusseilla olemassaolostaan.

Juonittelu
Ruotsi pelasi hädänalaisen kansan kustannuksella julmaa juonitteluleikkiään pelastaakseen taas kerran oman nahkansa.  Eihän Stalinia voinut uhmata auttamalla pientä Suomea asevoimin.  Suomea, joka oli vuodattanut vertaan ruotsalaisten alkamissa sodissa. Ruotsalaiset sotivat viimeiseen finniin asti. Sen jälkeen kun ei enää ollut suomalaisia ruotsalaisten  sotaretkille kääntyi myös ruotsalaisten sotaonni.
Kuinka paljon suomalaisia tapettiin nälkään katovuosina ilman, että emämaa olisi auttanut nälänhädässä olevaa alusmaansa kansaa.