Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

RSS

 Totta vai mielikuvitusta sodista
01.01.2010 12:41 | JORMA HEINONEN Viri 04/07

On vaikeaa  tavallisen duunarin  vetää raja välillä fakta – fiktio. Totta vai mielikuvitusta.
Suomen sotavoimien ylipäällikkö Marsalkka Mannerheimikään ei ollut oikein perillä kumpi on kumpaa miksi hän sanoikin Mikkelissä  keväällä 1944, että puheet Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä on ”puuta-heinää”. Näin on aikakirjoihin kirjoitettu ja faktana todistettu.  Oli kuitenkin  tuuria, että hänellä oli kenraali, joka todellisuudessa johti sodankäyntiä ja eroitti puuta heinästä mikä on totta ja mikä on mielikuvitusta eli tiesi mikä on faktaa ja mikä fiktiota. 

Marski "johti"
Marski johti sotaa - päämajan majoitusmestari, Kenraalimajuri  Airo johti sotatoimia.  Mutta, on muistettava, että sotatoimia johtaessaan  Airo oli esittelijä ja marski teki lopulliset päätökset.
Marski oli itsetietoinen
erra, helposti tuli häneltä;  ”Kuinka uskallatte arvostella minun päätöksiä?”.
Airo oli päämajan kenraaleista ainoa, joka uskalsi sanoa mielipiteensä Marskille.

Keväällä 1944 miehiä laskettiin  maatöihin  kotirintamalle, miehistölle myönnettiin lomia vaikka olisi pitänyt rakentaa ja vahvistaa puolustuslinjoja.  Päällystö makaili auringonotossa Viipurinlahden hiekkarannoilla huolimatta siitä, että ryssä valmisteli suurhyökkäystä ”rajan” takana.
Airolla ja Marskilla oli  mielipide eroja kuinka sotaa tulisi johtaa. Tämän vuoksi Airo pyysi eroa tehtävästään päämajassa ja pyysi siirtoa sotatoimiyhtymään.

Joomiehet pois
Marski eväsi Airon eron pyynnön sanoen,  "kuka sitten ottaisi tehtävän vastaan jos Airo siirtyisi toiseen rehtävään",  johon Airo vastasi;  ”onhan marskilla kenraaleita esimerkiksi  esikunnan komentaja kenraaliluutnantti Erik Heinrichs”,    Marskilta tuli nopeasti vastaus; ”Mitä minä teen kenraalilla, joka aina on samaa mieltä kuin minäkin?”.  Marski ei suosinut ”joomiehiä”.

Marski arvosti Airoa loistavana taktikkona, optimistina, älykkäänä ja järkkymättömän rauhallisena. Airo lanseerasi klassillisen puheenparren; ”ei hätä ole tämän näköinen”.

Rytinä
Kun rytinä alkoi kannaksella  kesäkuussa 1944 Ryssällä oli  järjestäytymätön  suomalaispuolustus vastassaan.  Hyökkäyskilpajuoksu saatiin pysähtymään  vasta Tali-Ihantalassa missä se muutui suurtaistelun jälkeen suureksi puolustusvoitoksi. Tällä puolustusvoitolla pelastettiin Suomen itsenäisyys ja itsepäätäntävalta.

Suomen armeija taisteli ja näytti sisunsa, Hakkapeliitta-henkensä ja pysäytti ylivoimaisen vihollisen huolimatta siitä, että Suomen armeija oli loppuunajettu. Tätä ei olisi pystynyt tekemään kukaan muu kuin suomalainen mies  ja armeija, jonka johto  oli suomalainen.

 
Pyykinpesu
Toista oli 1809 Suomen sodassa.    Ruotsin kunkku  johti sotaa ja päällystö oli ruotsalaisia kuinkas muuten. Kuinka kävikään, turpiin tuli.  Riikinruotsalaiset juoksivat pää veressä aina Kalixälvenille asti, finnit jätettiin jälkipyykinpesuun venäläisten kanssa.

 Näin jälkeenpäin kun fakta on käsissä voi todeta, että Suomi säilytti itsenäisyytensä silloinkin, huolimatta siitä että ”turpiin” tuli. Onni onnettomuudessa oli, että  ruotsalainen sai eniten turpiinsa.

  Ei varmasti ole yhtään vastaväittämää miten olisi käynyt, jos ruotsalaiset olisi voittaneet Suomen sodan 1809.

Siirtomaa
Suomi olisi vielä tänäkin päivänä Ruotsin siirtomaana, ilman omaa kieltä, toisen luokan kansalaisena omassa maassaan. Koko Suomi olisi kuin Ahvenanmaa:  ruotsinkieliset olisivat ylimystönä, rantahurrit olisi kuin paise finnin perselihassa imien suomalaiselta veronmaksajalta erikoisetuisuuksiensa rahoittajaa.
Olisi olemassa toinenkin vaihtoehto joka olisi ollut vieläkin pahempi. 
Jos Ruotsi olisi voittanut Suomen sodan 1809 ja Suomi olisi ollut Ruotsin  yhtenä maakuntana toisen maailmansodan aikana, niin tänä päivänä Suomi olisi Otto Ville Kuusisen perustaman Terijoen hallituksen alainen Liittotasavalta.

Stalin
Ruotsi olisi varmasti luovuttanut Suomen ilman miekan lyöntiä Neuvostoliitolle, koska Stalin olisi sitä  vaatinut suojatakseen Leningradin puolustuksen. 
Olisimme tänäkin päivänä Venäjän vallan alaisina.  Venäjä antoi Balttian maille itsenäisyytensä samoin Unkarille ja muille Varsovan-liiton maille, mutta Suomi ei olisi koskaan sitä saanut meidän geografisen asemamme vuoksi.
Väittämäni on faktaa.  Jokainen lukutaitoinen luki, näki ja kuuli mitä kaksinaamaista peliä Ruotsin isä aurinkoinen ja suuri demari Per Albin Hansson 1932-46,  Ruotsin kuningashuone ja Wallenberg pelasivat liittoutuneiden kontra Hitlerin välillä. 

 Balanspolitik
Hansson ja kumppanit harrastivat nk. ”En svensk balanspolitik”, aidolla ruotsilla ”rövslickeri”. Ruotsi ja Wallenberg  myivät kuulalaakereita ja  malmia sekä avasi rautatiensä Hitlerin natsiarmeijalle.  Vastapalveluksi Ruotsi sai natsien varastamia  juutalaisomisteisia   kultaomaisuuksia, jotka vielä tänäkin päivänä makaavat jossakin ruotsalaisessa pankkiholvissa palauttamatta oikeille omistajilleen. Tämä on faktaa ei fiktiota. 
Ruotsin apu Suomelle  talvisodan ja jatkosodan aikana oli vähäistä. Apu oli yksinomaan vapaaehtoisten ruotsalaisten ”joukkojen” ja siviilien antama materiaalinen apu.  Ruotsin valtio ja Hansson harrastivat vain maailmankuulua ”balanspolitik”.  Politiikka ei sallinut antaa sotilaallista apua, kun pieni Suomi taisteli olemattomilla resusseilla olemassaolostaan.

Juonittelu
Ruotsi pelasi hädänalaisen kansan kustannuksella julmaa juonitteluleikkiään pelastaakseen taas kerran oman nahkansa.  Eihän Stalinia voinut uhmata auttamalla pientä Suomea asevoimin.  Suomea, joka oli vuodattanut vertaan ruotsalaisten alkamissa sodissa. Ruotsalaiset sotivat viimeiseen finniin asti. Sen jälkeen kun ei enää ollut suomalaisia ruotsalaisten  sotaretkille kääntyi myös ruotsalaisten sotaonni.
Kuinka paljon suomalaisia tapettiin nälkään katovuosina ilman, että emämaa olisi auttanut nälänhädässä olevaa alusmaansa kansaa.


( Päivitetty: 01.01.2010 16:03 )

 - JORMA HEINONEN Viri 04/07 | Kommentoi



 Kult eller kulturcentrum i Torsby
01.01.2010 12:20 | JORMA HEINONEN Viri 04/07

Anders Rixer alias Jouko Kärjen ”röyhkeä” kirjelmä Torsbyn Kulturcentrum -järjestölle sensuroimattomana. Vastausta ei ole kuulunut, joten tulenarkaa oli tekstissä mutta MITÄ? Lukekaa itse ja pitäkää penkistä kiinni ja ovet lukossa. Teksti tulee tässä.

 20 kohtaa
”Då Ni på Finnkulturcentrum i Torsby vägrar att svara på mail och brev skickar vi här ett öppet brev till Er och massmedia.

Bästa "Finnkult-centrum" !

Vad gott har Finnkulturcentrum gjort under de senaste 10-åren
för Sverigefinländarna, Finska språket, och Finsk kultur i Värmland/Sverige?.  Vad gör Ni idag?
*
Var kan vi hitta "i den finska historien i Värmland " hos Ert Kult-centrum hur finländarna behandlades av kyrkan, myndigheter och "svenska grannar"
*
Finns det uppgifter på hur många som;
1. fängslades av olika anledningar, vilka anledningar?
2. stämplades som häxor,
3. bötfälldes för myndighetsvägran, t.ex. uteblivit från kyrkan
4. tvingades! emigrera till Delaware, av vilka anledningar?
5. tvingades lämna sina skogar till "Louis de Geer och hans holländska underhuggare"
6. avrättades av någon anledning, vilka anledningar?
7. Förbjöds att använda sina odlingsmetoder
8. förbjöds att avverka sin skog
9. tvingades lämna sina åkrar till förmån för skogstillväxt
10. hur många finska stugor som brändes ner av "svenska grannar"
11. hur många % av utssådden de beskattades för
12. beskattades de också för skörden?
13. fick de betala skatt för de stugor de egenhändigt byggde
14. finns det uppgifter om hur många av Finländarna som fick ersättning för sina järn, koppar och silverfyndigheter?
15. Hur många tvingades bli egendomslösa skogs- och gruvarbetare åt kungarna, Kristina och Oxenskärarna ?
16. Levde Finländarna som fångar eller slavar borta i "Nya Sverige" 17. Hur många "NEGRER" tillfångatog "Det Kungliga Kompaniet och sålde vidare som slavar "Over there".
18. Hur många NEGRER och FINNAR arbetade som mest på plantagerna?
19. Vad var straffet om de försökte fly från slaveriet under de svenska bödlarna.
20. Hur många Finländare som påstods ha gått vilse i skogen och försvunnit spårlöst.
*
Om Ni inte gjort eller planerar att göra någonting positivt för Finländarna och den finska kulturen ber vi er snarast byta ut ert vilseledande namn.
Genom att kalla Er för FINNKULTURCENTRUM lurar Ni många och försvårar för de som verkligen idag arbetar för Finländarna och deras kultur i Sverige.
Kan det vara så att Ni är mer intresserade av att profitera på gammal finsk utdöd kultur än att arbeta för de nu levande Sverigefinländarna, deras språk och kultur?
Byt namn till något som inte vilselder allmänhet och sponsorer !!!


Anders Rixer
Ordförande Finska Föreningen i Karlstad

Oliko tämä niin vaarallista tekstiä?  Ehdotankin, että arvoisat Viri-lehden lukijat piristävät muistiaan lukemalla n:o 3-07.  Voihan Svenssoni loukkaantua, mutta mitäs siitä, kuinka monta finniä on loukkaantunut ja kuollut asioissa mitä Anders perää kirjeessään.

Joomieskerho
Joomiesten kerho kokoontuu 27-28/10-07. 950 kruunulla saat olla mukana tekemässä teatteria ruotsalaisten makuun  meidän suomalaisten ja metsäfinnien  menneisyydestä ja historiasta.  Onhan haluttu näyttää, että RSKL on demokraattinen järjestö, saat olla mukana tekemässä ehdotuksia kuinka juhlitaan, mutta ack, ack kuinka menneisyys huomioidaan onkin jo toinen asia. ”Ettei vain loukattaisi ruotsalaisia”.


( Päivitetty: 01.01.2010 16:02 )

 - JORMA HEINONEN Viri 04/07 | Kommentoi



 Vanhanen vauhdissa
01.01.2010 11:57 | JORMA HEINONEN Viri 04/07

TV:n aamu-uutisissa 19 lokakuuta 2007 näytettiin kuvasarja Lissabonin EU-kokouksesta.  Paikalla oli kaikkien 27 maan tärkeimmät päättäjät. Mukana oli myös Suomen Matti Vanhanen.
Matti oli aivankuin orpopiru Kalajoen markkinoilla.  Kaikilla läsnäolijoilla oli korkea ja kapea samppanjakaljalasi kädessään niin myös meidän Matillakin. Näki selvästi, että Matti oli kuin kissa hermeliinien joukossa, eli ”bortkommen”.

Raittiusmies
Matti yritti roikkua Fredrik Reinfeldtin  perässä aivan kuin turvaa hakien.  Matilla oli ilmeisiä kielivaikeuksia. Ainoa vieras kieli Matilla on kangerteleva  pakkoruotsi.   Kaikki läsnäolijat porisevat englantia, saksaa tai ranskaa. Kukaan ei ”praatannut” maailmakieltä ruotsia, kieltä jota pakko opetetaan 95% Suomen  kantaväestöstä. Vain siitä ainukaisesta syystä että saadaan hivellä rantahurrin persettä höyhenellä.  Näki kaikesta, että Fredrik oli kyllästynyt  Matin seurasta ja Matin kangertelevasta ruotsinkielen käytöstä  niinpä  hän tekaisi tekosyyn: ”pitäisi käväistä rakon tyhjennyksessä” on tuo prostata alkanut reistata, voisiko Matti sillä aikaa pitää huolta  ryyppylasistani?, jo vain, tuumasi Matti, ja siihen jäi kuuluisa raittiusmies Matti Vanhanen kahden ryyppylasin kera odottelemaan Ruotsin Fredrikiä.

Diplomatiaa
Matin luona poikkeaa jokunen toisen vallan virkaveli aivankuin säälistä ja heittäen muutaman diplomaattisen kohteliaisuuden. Matti ei osaa sanoa muuta kuin nyökytellä päätään  ja sähistä ja,ja, si, si, jes, jes -  siihen tapaan kuin hän olisi mukamas ymmärtänytkin mistä oli kysymys.  

Näki selvästi, että Matti sai suurta mielenkiintoa naispuolisilta kokousedustajilta. Heitä oli pienissä ryhmissä taaempana osoitellen sormellaan tai nyökytellen Matin suuntaisesti.  Oli selvää, että Matin sonnimainen  naistenvalloittajan maine oli kiirinyt ympäri Eurooppaa. Tiedettiin myös, että Matin rakastajatar oli juuri julkaissut kirjan, joka koskettelee Matin intiimimpiä asioita ja suhdetta rakastajattareensa. 

Matti laittoi merkille naispuolisten edustajien häneen kohdistuneen mielenkiinnon.

Ilman tulkkia
Matti mietiskeli kun ”venttaili” Ruotsin Fredrikiä,  että käpyjä olisi mutta ei hampaita.  Eihän naishommissa ja tällä tasolla voinut pyytää tulkkiapua ja varsinkin Suomen valtion laskuun siitähän tulisi välittömästi välikysymys eduskunnassa. Perhanan, perhana, manaili Matti mielessään.

Matti mietti, ettei voinut lähettää edes tekstiviestiä nokialaisellaan, siitähän  viimeksikin oli syntynyt niin pirullinen metakka.

Italialaisten, espanjalaisten ja kreikkalaisten ryhmä seurasi Mattia suurella mielenkiinnolla.

Edustajien keskustelutyyli oli sentapainen kuin: ”Matti on tyypillinen suomalainen aina lasi kädessä” aivan samalla tavoin kuin suomalaisilla turisteilla lomamatkoillaan ja nyt jopa Suomen pääministeri Matti Vanhasella lasi molemmassa kädessään.
 Mieshän on täydessä kännissä ei osaa muuta tehdä kuin  päätään nyökytellä. On kamala paikka suomalaisten  maineelle. Kansa on hankkinut sellaisen johtajan kuin se ilmeisesti ansaitseekin.

Pilarien takaa
Goottilaisen pilarin takana naureskelee Ruotsin, Tanskan ja sekä Norjan pääministeri, joka on tarkkailjan ominaisuudessa paikan päällä.  Norjalaisethan ei kuulu EU-yhteisöön koska he pärjäävät ”tack vare sin olja ” yksikseenkin, eihän tarvitse avitella köyhiä maita kuten Portugalia, Kreikkaa jne.  Ruotsikin sai muutaman miljardin köyhänapua, oikein korvamerkittyjä ”naistyön” hyväksi.

Pojilla on hauskaa Matin kustannuksella.  Lyödään vetoa kuinka kauan kestää ennenkuin Matti tajuaa, että Fredrik Reinfeldtille on tullut muita ”menoja” kusireisunsa lisäksi.

Ihmetellään oikein kolmisin, että on nuo suomalaiset kovapäistä väkeä. Eihän ne osaa edes  englantia ja ranskaa puhumattakaan saksasta.  Ruotsikin taipuu niinmaar ”väldigt dåligt”.


( Päivitetty: 01.01.2010 16:02 )

 - JORMA HEINONEN Viri 04/07 | Kommentoi



 Rapuvuori hälytystilassa
01.01.2010 11:42 | JORMA HEINONEN Viri 03/07

Rapuvuoren hälytystilaa Leila-vaaran vuoksi ei ole lievennetty.
Kääntyessämme Lingbon kirkolta Romsenin ja Rapuvuorentielle heti hautausmaan kuusiaidan jälkeen oli passitarkastus.  Molemmin puolin tietä oli maahankaivautuneita kodinsuojayksikön miehiä.  Miehet oli aseistettu suomalaisilla kaksipiippuisilla 12 kaliberin Leijona-haulikoilla. 

Lähitaisteluase
Yhdellä yksikön miehistä oli italialainen Beretta-tehtaan kehittämä lyhytpiippuinen täysautomaattinen 16 kaliberin haulikko.  Ase on yksinomaan kehitetty sotilaalliseen käyttöön lähitaisteluaseeksi.  Aseen tulinopeus on 60 laukausta minuutissa ja makasiiniin mahtuu 120 panosta. Aseitten panokset on ladattu karkealla suolalla Leila-vaaran vuoksi.

Vaimoni joutui aivan tarpeettoman tarkan tarkastuksen kohteeksi.  Puutuin täydellä arvovallallani Rapuvuoren operatiivisena johtajana asiankulkuun mutta turhaan.

Kolmentähden eversti oli aikanaan toiminut ruotsin salaisen palvelun operatiivisen osaston päällikkönä tilivelvollisena ainoastaa Ruotsin ÖB:lle (puolustusvoimien ylipäällikölle).

Everstillä oli käytössään kaikki materiaali suomalaisten ja lappalaisten mielipiteistä, taustoista ja pääkallojen muodosta sekä niitten koosta ja tilavuuksista. Jopa savolaisten häntäluujatkeistakin oli tehty tarkat mittaukset ja muistiinpanot 1680-luvulta lähtien.

Poikkeustila
Vartiopäällikkö, 89-vuotias paikallisen metsästysseuran kunniapuheenjohtaja Torsten Ormvråk veti kannettavasta koti-PC:stään sellaiset tiedot, että Rapuvuoren emännän  isoisä on ollut venäläinen merisotilas eli vaimoni on neljäsosaa venäläistä sukua ja mikä pahinta  vaimollani on sisko nimeltä Leila.
Otti hyvän aikaa saada todistetuksi, että vaimoni sisarella Leilalla  ei ole mitään tekemistä sen Leilan kanssa (Marttinen)  minkä vuoksi oli poikkeustila ja yleinen hälytystila  julistettu Rapuvuorelle.
Yleisesti tunnettu ja arvostettu hämäläinen rauhallisuuteni alkoi järkkyä.  Olin pakotettu ottamaan käyttöön kaikki tuntemani ja hieman ruotsalaisiakin apusanoja ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa kohti Rapuvuorta.
Jokainen maahanmuuttaja 50-70 luvuilta muistaa varmaankin kuinka ruotsalaisten kommunistien sekä suomalaisten ja mustalaisten maahanmuuttajien taustat ja mielipiteet rekisteröitiin tarkkalleen. 

Salaisesti
Työmaalla rekisteröinnin suoritti ja hoiti ammattiliiton paikalliset osastot sen ajan hallituksen käskystä.  Tietysti salaisena.
Pelkkä mielipiderekisteröinti ei riittänyt.  Ruotsalaisilla on aarilaisia geenejä saksalaisilta esi-isiltään.  Rotu on pidettävä puhtaana, sitä ei saa sekoittaa alempiarvoisten rotujen kesken.  Jopa kaikki ruotsalaisetkin, jotka olivat poikkeavan näköisiä ja olivat täyttä ymmärrystä vailla, heidät  sterilisoitiin. Rotu oli suojattava….

Suomalaisten ja lappalaisten pääkallojenkin muoto ja tilavuus mitattiin tarkalleen.  Ruotsalaiset olivat  huolestuneita ettei vain heidän germaaninen puhdasrotuisuutensa olisi päässyt sekaantumaan vuosisatojen saatossa. 


( Päivitetty: 01.01.2010 16:02 )

 - JORMA HEINONEN Viri 03/07 | Kommentoi



 Voitto Visurin avoin kirje
31.12.2009 23:34 | JORMA HEINONEN Viri 03/07

Viri 03/07 Näin se vain on 

Seuramme jäsenet saivat mainos- ja markkinointikirjeen RSKL:n puheenjohtaja Voitto Visurilta viikolla 24/2007.

Kirjeestä sai sen käsityksen että Voitolta oli päässyt mopo käsistä, tai paremminkin hänellä on  pallo kadoksissa.

Voitto oli tuohtunut, kun sydänmaan radio oli saanut tiedon seuramme eropäätöksestä liittoporrasta ennen. Oliko tärkeämpää saada tieto radioon ennenkuin omalle keskusjärjestölle ilmoitettiin asiasta? 
Seuramme ei ollut aktiivinen tässä asiassa.  Radion toimittaja pyysi jo viikkoa ennen kokousta kommenttia tulevasta jäsenkokouksesta ja niistä asioista ja syistä miksi haluamme päästä eroon liitosta, mutta kieltäännyimme.  Sovin toimittajan kanssa, että palataan asiaan kokouksen jälkeen kun nk ”fakta” on käsissä. 

Annoin haastattelun 4/6-07 kokouksen jälkeen niinkuin olimme sopineet.  Visurin on turha napista kun hänellä on päässyt vahinko housuun.  Meillä ei ole Sandvikenissa tapana sensuroida asioita, eikä myöskään ”keimailla” Visurin edessä. Emme  myöskään kysy lupaa liitolta eikä myöskään Visurilta mitä saamme tehdä ja mitä ei.   Olemme täysin  itsenäisiä ja  riippumattomia ulkoisista tekijöistä.  Tämän olisi jopa Visurin  pitänyt tajuta ”näitten vuosien” jälkeen.

Taustatekijät
Kerroin toimittajalle niistä kahdesta tekijästä minkä vuoksi seuramme erosi RSKL liitosta. Ensimmäisenä oli jäsenmaksut, sekä piirin ja liiton etujärjestötyö.  Toisena ja tärkeänä syynä oli tämä Visurin luoma kummajainen, sateenvarjo systeemi.  Systeemihän pakoittaa, että seurassa on kahdet johtokunnat, kahdet kokoukset ja kumpaisessakin puidaan samat asiat, sekä kyseisissä johtokunnissa istuu suurimmaksi osaksi samat henkilöt.  Tästä asiasta Visuri ei mainitse sanallakaan avoimessa kirjeessään seuramme jäsenille.

Radion toimittaja pyysi kommenttia Voitto Visurilta koskien allekirjoittaneen haastattelua. Toimittaja teki asiallisen kysymyksen Voitolle koskien, miten hän selvittää kummallisen yhtälön että seurassa on kaksi seuraa ja kahdet johtokunnat ja kahdet kokoukset ja seura on kuitenkin kokoonpantu melkein yksinomaan eläkeläisistä?. 
Voitto Visurilla, RSKL:n puheenjohtajalla, ei ollut muuta selventävää vastausta kuin ”näin se vain on”.  Allekirjoittanut teki saman kysymyksen RSKL:n puheenjohtaja Voitto Visurille Borlängessä ENP piirin kevätkokouksessa (Voitto oli vaalikiertueella), Voitto ei osannut vastata muuta kuin ”näin on jäsenet sen halunneet”.  On hepposella pohjalla liiton puheenjohtajan tietopohja huolimatta siitä, että hän  melkoisella varmuudella on ollut yhtenä näistä arkkitehdeistä tämän suurellisen luomuksen, sateenvarjoliitot takana.

Eronneet kuolevat!
No, saahan siinä matkia hiekkalaatikolla leikkiessä aivankuin liittovaltioiden presidenttiä, eikös vain, ”lika barn leka bäst”, eller hur?
Jäsenmaksuista liitolle haastattelun osassa Voitto kertoo lukuja ja numeroita unohtaen kuitenkin kertoa mitä muita maksuja kerääntyy seurojen niskoille, esimerkiksi matkojen tasausmaksuja, sekä piirille menevä jäsenmaksu.
Lopuksi hän, Voitto Visuri toteaa, ”että ne seurat jotka eroavat liitosta tällaisista syistä tavallisesti kuolevat”.
Eikö Voitto Visuri muista syksyä 2004, tarkemmin 5.syyskuuta 2004. 

Ketkä pelastivat Sandvikenin Suomi Seuran? Visurin tukema johtokunta oli kutsunut Visurin kokouksen puheenjohtajaksi (ylimääräinen jäsenkokous). Kyseinen johtokunta (Savolainen-Pajumäki) itse ei ollut uskaltautunut saapua paikalle.  Pöydällä oli ainoastaan erokirje.  Visurilla oli naama lievästi sanottuna pitkänä.  Hän oli ajatellut varmaankin, että homma hoituu niinkuin ennenkin. Ruotsinkielinen sählyporukka Pajumäen johdolla  järjestää äänienemmistöllään homman. Seurassa ei enää siinä vaiheessa ollut jälellä kuin kolmeakymmentä suomalaista jäsentä. Seuran tilit oli siirretty sählyseuran pankkitilille. Seura aloitti Suomi-Seurana taas kerran nollilta.

Tasapainossa
Nyt kirjoittamisen hetkellä meillä on  88 jäsentä: talous saneerattu, kulttuuritoiminta  vilkasta, oma ja riippumaton seuralehti.  Eläkeläiskokouksissa käy 20-25 henkeä jokaisessa kokoontumisessa.  Suomalaiset vanhukset ja suomenkielinen  vanhustenhoito on seuran tärkeimpiä asioita.
Visuri kirjoittaa; ”ottamalla osaa keskusliiton järjestämiin kokouksiin, kursseihin ja erilaisiin tapahtumiin, ovat jäsenyhdistystemme luottamushenkilöt saaneet ajankohtaista tietoa  Vähemmistökysymyksistä, suomenkielisestä vanhustenhoidosta jne. Sandvikenin Suomi Seurasta on viime aikoina vain harvoin osallistuttu näihin tilaisuuksiin”.
Pitäisikö taas yhden kerran sanoa kuin pappa Päätalo: ”voi taivahan takoja”.

Visurin taustat
Pitääkö Visuri meitä Sandvikenin Suomalaisia näin tyhminä, niin tyhminä,  etemme tiedä missä mennään.  Onko ombudsman Gävlestä täysin seonnut. Visuri on varmasti lukenut joka ainoan Viri-lehden vaikka sitä ei hänelle ole lähetettykään. Se on mennyt perille varmasti.
Eikö ombudsmannen från Gävle ole lukenut Arbetarbladet, Gefle Dagbladet, sekä paikallista Annonsbladet -lehtiä?? Jokainen sandvikeniläinen  tietää Visurin taustat.   Visuri voi kertoa meille Sandvikenin suomalaisille, kuinka monessa hänen järjestössään on menty niin pitkälle suomenkielisten vanhustenhoitoasiassa kuin Sandvikenissa.  Sandvikenin suomalaisten hyvä yhteishenki, massakokoukset, lehdistön suuri julkaisuvoima, yhteydet kuntaan ja päättäjiin ja jopa valtakunnan televisio on käynyt paikan päällä tätä meidän Sandvikenin suomalaisten  saavutusta ihmettelemässä.
Me olemme saaneet yhteishengen suomalaisten kesken täällä Sandvikenissa, mutta asia on myös niin toveri Visuri, että suurin osa Sandvikeniläisistä ei halua olla siinä järjestössä mukana mitä sinä vedät. Senpä vuoksi en puhu tätä menestystä Sandvikenin Suomi Seuran omana asiana vaan Sandvikenin suomalaisten asiana.   Sinun piikissäsi on liian paljon asioita, joita ei noin vain suunsoitolla ja mainoskirjeellä ohiteta.  Edustat Gävleborgin s-puoluetta, olet nk ombudsman. Olet punainen vaate jopa puoluetovereillesi Sandvikenissa. 

Taistelu
Sandvikenin suomalaiset ovat aktiivisesti olleet mukana taistelussa Sandvikenin sairaalan ja sairaanhoidon puolesta. Ei näissä asioissa ole tarvittu RSKL:n auttavaa kättä. 
Visuri kirjoittaa; ”Liiton jäsenyhdistykset ovat tarvitessaan voineet saada erityistä apua ja tukea keskusliitolta  Näin lukuiset jäsenseuramme ovat menetelleetkin ja saaneet toivomansa tuen”
Tulee mieleen nämä kolme kaverusta jotka roikkuvat ristillä.  Kuvaannollisesti seura-liitto-piiri.  Yksi kysäisee keskimmäiseltä roikkujalta, ”miksi et auta itse itseäsi jos kerta olet jumalan poika”  Miksi Visuri ei auta itse itseään, että liitosta tulisi kerrankin sellainen järjestö, johon liittyisi edes puolet näistä  440000 maahanmuuttajataustaisesta finnistä.  Silloin voitaisiin puhua etujärjestöstä, jolla olisi potentiaalia verrattuna tähän Visurin hiekkalaatikkoleikkien osanottajaporukkaan, 15000 tekohengityspotilasta.

Mistä apu?
Kirjeessään hän kehuu kuinka seurat ovat saaneet apua liitolta, mutta Voitto unohti kertoa mitä apua nämä seurat ovat saaneet häneltä.
Emme tarvitse Visurin neuvoja me löydämme varmasti tiemme, mutta asia on heti kiinnostavampi jos hän alkaisi tarjota taloudellista apua ja tämä sekopäinen organisaatio palautettaisiin (päivitettäisiin) tälle vuosituhannelle.
Sain lukea netillä ennen liittokokousta, että mitkä lahjat olisivat sopivia päivänsankarille. Suositeltiin esimerkiksi suomalaista Suunto-kompassia.
Minkähän takia?.
Visuri alkaa tulla ”desperat”. Hän tekee allekirjoittaneesta valehtelijaa; ”Heinonen kirjoittaa minun jättäneen puheenjohtajuuden vuonna (ENP piirissä) 2004”
Ensinnäkin en kirjoittanut 2004 vaan 2003.  Tämä on puhdas lyöntivirhe syystä, että 2004 käsiteltiin -03 tilit ja toiminta.

Konkurssiin menossa
Arvostettu RS-lehti kirjoitti tämän uutisen ”Konkurssiin ollaan menossa”
Sitä ei Visuri ole kyseisessä lehdessä  koskaan oikaissut, niin asia on ilmeisesti kuten lehti on sen kirjoittanut. 
Visuri paheksuu, että olen levittänyt ”vihamielisiä” tietoja hänestä kirjoituksissani.
Voitto hyvä,  muistaisit kuinka me suomalaiset oltiin allapäin ja paheksuttiin miten sinä käsittelit meidän suomalaisten oikeuksia johtamissasi kokouksissa.
Voitto hyvä,  sinun on tehtävä jotakin pätkivälle muistillesi.  Minä esimerkiksi olen jäsenenä Sandvikenin dementiayhdistyksessä, vaimoni on aivan johtokunnan jäsen.  Tule mukaan.  Ei ole häpeä tunnustaa vajavaisuuttaan.  Elämmehän  demokratiassa ”eller hur” Voitto?.
Keväällä 2004 kirjoitin jutun ”Täällä Sandvikenissa elämme kuin villissä lännessä”.
Kerroin hieman ironisella tavallani, mutta todenperäisesti Voitto Visurin ja Voitto P:n tapaa hoidella siirtolaispoliitisia asioita Sandvikenin Suomi-Seurassa.

En palaa lähemmin takaisin asiaan, koska tiedän, että Voitto on säästänyt kirjeen tärkeitten asioiden osastolle nettipostissaan.
Ne, jotka haluavat lähempiä tietoja, voivat ottaa yhteyttä osoitteella jorma.heinonen@telia.com  
 
Sensuuri
Visuri kirjoittaa; ”Jorma Heinosen kritiikki keskusliittoa sekä allekirjoittanutta kohtaan ei ole ollut rakentavaa vaan väärien tietojen levittämistä ja hajoittavaa”.
”On aikoihin eletty” tapaa Voittokin sanoa.  Nyt Visuri aikoo alkaa sensuroida myös seuralehtien kirjoituksia.  Asiat, jotka lehdessä on tuotu esille ja tuotu julki  on nähty ja eletty.
Käsitykseni Visurista, liitosta ja piiristä on sellainen kuin olen sen kirjoittanut, sitä ei tarvitse kaunistella on aika alkaa puhua asioista avoimesti ja ilman sensuuria.  Yhden kohdan myönnän vääräksi. Se oli vuosiluku, mutta sehän ei ollut mikään ratkaiseva tekijä. Se oli puhtaasti lyöntivirhe, infokatkos.
Haluaako Visuri, että seuralehtien ainoa tehtävä on kertoa koska pidetään äitienpäiviä, joulujuhlia, kuinka maksan jäsenmaksuni jne.
Haluaako Visuri, että sananvapautta pitää rajoittaa ja päättääkö Voitto mitä kirjoitetaan ja kenestä kirjoitetaan?

 

 

eXTReMe Tracker

( Päivitetty: 01.01.2010 16:01 )

 - JORMA HEINONEN Viri 03/07 | Kommentoi